Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Camaron lyhyt historia

 

Chevrolet Camaro on GM:n valmistama urheiluautomalli, jota on valmistettu vuosina 1967-2002 ja vuodesta 2010 eteenpäin. Camaro esiteltiin ensimmäisen kerran Detroitissa 12.9.1966 GM:n vastauksena ponymuskeleiden yhä lisääntyneeseen kysyntään. Edullisemmissa malleissa käytettiin L6-moottoreita ja kalliimmissa malleissa tehokkaampia V8-moottoreita. Camaron viittä eri generaatiota on valmistettu tähän mennessä yhteensä yli 5 miljoonaa kappaletta.

 

Ensimmäistä sukupolvea valmistettiin vuosina 1967-1969, minkä jälkeen kakkosgeneraatiota valmistettiin 1970-1981. Kahden ensimmäisen edustajat ovat keräilijöiden eniten havittelemia. Kolmosgeneraatiota, jota valmistettiin vuosina 1982-1992, Tekniikan Maailma tituleerasi aikoinaan ”bulevardisportiksi”. Nelossukupolven Camaro, jota valmistettiin vuosina 1993-2002, on Camaroista viimeinen, joka perustuu GM:n F-pohjalevyyn, samaa käytettiin  myös Pontiac Firebirdissä. Vuonna 2002 Camaron tuotannossa laitettiin pillit pussiin muutamiksi vuosiksi kunnes 2009 tuotanto aloitettiin uudelleen vuoden 2010 mallina. Tämän 5. generaation muotoilu on selkeästi saanut vaikutteita vuosimallin 1969 muotoilusta ja legenda jatkaa voittokulkuaan. Kuudennen generaation Camaro näki päivänvalon 16. toukokuuta 2015 ja myynti käynnistyi syksyllä 2015 vuoden 2016 mallilla. Tätä saa myös nelosmoottorilla, mitä ei ole Camaroihin saanut sitten kolmosgennerin. Muut moottorivaihtoehdot ovat V6 ja V8. Auto on viitosgeneraatioon verrattuna kaikilta mitoiltaan hieman pienempi ja hoikempi (91kg). Camaroa saa coupe- ja avomalleina kahdeksanlovisella automaatilla sekä kuusilovisella manuaalivaihteistolla. Vuonna 2017 autosta tulee  ZL1 -versio ahdetulla vinkkelillä (650hp/880nm) vaihteiston ollessa kuusilovinen manuaalilaatikko tai 10-lovinen automaatti.

 

 

Näkyvyyttä Chevrolet Camaro on saanut vuosien varrella mm. ollessaan useaan otteeseen Indianapolis 500-turva-autona.

 

Tällä hetkellä Suomessa on n. 1800 Chevrolet Camaroa rekisteröitynä. Näiden lisäksi talleissa lienee vielä projekteina useita kymmeniä yksilöitä.

- Real cars don't power the front wheels, they lift them. -